Nyt se on vihdoin täällä Kesäloma!Saatiin sentää muutama aurinkoinen ja lämmin päivä alkuviikkoon.
Paljon ollaan touhuttu ja lenkkeilty tutuissa ympyröissä.Pikkasen ollaan myös keritty kuvailemaan koiruuksia. Yhteiskuvia ja Elsan hanskan kesytystä
Tänään tosiaan satoi koko päivän mutta, siitä huolimatta lähdettiin Poriin katsomaan Puolustusvoimain ohimarssia. Oli siinä komeaa katsottavaa isälle ja äidillekkin mutta eritoten Samille joka, on nyt 12 vee ja odottaa kieli pitkänä armeijaan pääsyä. Maa vaan tärisi jalkojen alla kun, suuret panssariajoneuvot rymisivät ohitse.Kotona käytiin tekemässä ruokaa ja pakkaamassa isännän matkalaukun kun, lähtee ensi yönä Tallinnaan Luvian mieskuoron kanssa laulujuhlille. Sitten vielä iltapäivällä viikonlopun ruokaostoksille ja päivä olikin pulkassa. Saunassa tuli käytyä ja katsottiin vielä telkkarista ohimarssi uusiksi.
Sanni aloitti juoksun tällä viikolla joten, tulee muutoksia näyttelyitä silmällä pitäen. Tuskin kasvattaa turkkinsa Poriin tai erkkariin. Melody nähtävästi näillä näkymin nyt meidän koiraporukkaa niissä sitten edustaa. Loppuun vielä muutama kuva viikolta.
Melody,Sanni,Elsa ja Nuna
Sanni kakaroineen
Siittä se lähtee ensin kunnon ote....
Pyöräytys.....
ja toiseen suuntaan.....................
kiihtyy....
siinä se helppoa kuin heinän teko. Jälleen saatu hanska haltuun
Kommentit